6/29/2013

PONNARI KALANRUOTOLETILLÄ

Heipsan! Tänään vuorossa vähän erilainen ponnari ja esittelyssä uusi söpö rusetti. Tämä kampaus on kätevä arkeen ja todella kätevä myös urheiluun, koska hiukset pysyvät kiinni vielä paremmin kuin tavallisella ponnarilla! Sen tekeminen on myös aika helppoa. Ensin hiukset ponnarille ja eikun letittämään. Jos kalanruotoletin tekeminen ei ole ennestään tuttua hommaa, tutorial siihen löytyy entisestä postauksestani TÄÄLTÄ ! :) Kalanruotoletti on todella helppo saada näyttämään paksummalta, kun repii sitä varovasti auki.

Ihanaa viikonloppua

6/27/2013

SATAMA

 Toppi KappAhl / Shortsit Vero moda / Aurinkolasit Lindex / Kello Gant / Laukku KappAhl

Tällaisessa asussa kävin hengailemassa hetken satamassa ja hetkeksi se vain jäikin, kun alkoi kova tuuli ja ukkosmyrsky. Harmi vaan, että sade jätti tulematta, sitä olisin eniten nyt toivonut. Vaikka tykkäänkin todella paljon helteistä, alkaa +29 astetta ja hiostavan raskas ilma olla jo liikaa. Ei pidä kuitenkaan liikaa valittaa. Onneksi olen saanut toivomani rantakelit, ja kolme edellistä päivää olenkin viettänyt rannalla ystävien kanssa ♥

Minä ja rakas henkilökohtainen valokuvaajani. Kuten tämänkin postauksen kuvat, valtaosan asu - ja hiuskuvista on ottanut Artturi. Suuri kiitos kuuluukin hänelle, muuten mulla ei välttämättä olisi näin usein asu- tai kampauspostauksia! Kiitos ♥

6/25/2013

TO THE BEACH!

Suomen harvinainen kesä näyttää tulleen takaisin, ja ainakin tällä hetkellä sää ulkona on melkeimpä trooppisen tuntuinen. Mikäpä olisikaan parempaa kuin viettää lämmin päivä rannalla! Eilen vietin jo päivän rannalla, ja kohta taitaa olla aika suunnata sinne uudestaan! Rantakassiini pakkaan ainakin nämä tavarat:

Piz buin tan & protect aurinkovoide (suojakerroin 30), joka edistää ruskettumista
Hydracolor huulirasva (suojakerroin 25)
Rantapyyhe
Neonpinkit bikinit
VETTA, supertärkeää kuumana päivänä!
Aurinkolasit

Lisäksi rannalle mukaan vielä parhaat ystävät, ja päivästä tulee mitä mahtavin!


6/23/2013

NEW DIY MAKEUP BAG

Jo viime kerralla vanhempieni luona vieraillessa löysin ihanan tähtikuvioisen kangaspalan ja päätin, että tuosta teen kyllä itselleni jotain...  Päivä ennen juhannusta ryhdyinkin sitten ompelemaan.

Päätin tehdä meikkipussin, taas kerran. Aijemmin tehdyssä meikkipussissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta se on jäänyt hieman pieneksi meikkivarastoni kasvettua. Löysin tähtikankaan lisäksi ihanan luonnonvalkoisen kankaan vuorikankaaksi. Onnekseni löysin myös juuri sopivan kokoisen valkoisen vetoketjun.

Ja tällainen söpö pussukka syntyi näistä hylätyistä kankaanpaloista, tykkään todella paljon ♥

6/21/2013

Happy midsummer!

Hyvää juhannusta kaikille ihanille lukijoilleni! Muistakaahan juhlia kunnolla, mutta muistakaa myös varovaisuus :)

Itse vietän ensimmäistä kertaa juhannusta muualla kuin kesämökillämme, tästä tulee jännää...  Ihanaa kuitenkin juhlia tällä kertaa rakkaiden ystävien seurassa!

Kuinka te vietätte juhannusta? Kesämökillä, kaupungissa, maaseudulla vaiko kenties festareilla?

6/20/2013

Curly ponytail

Perusponnarista saa näyttävämmän ja erikoisemman pikkukikoilla, kuten kiharretuilla latvoilla. Tykkään itse myös todella paljon piilottaa ponnarin kuminauhan kierittämällä hiuksia sen ympärille. Tämä siisti kampaus sopii hyvin esimerkiksi töihin (eilen olinkin töissä tällä kampauksella) tai kouluun.

Sen tekeminen on myös todella helppo homma. Ensin tuttuun tapaan tupeerasin hieman hiuksia juuresta. Sitten tein ponnarin ja kiinnitin kaksi pinniä sen yläpuolelle nostamaan hiuksia hieman kuohkeammaksi. Sen jälkeen pyöritin vapaaksi jätetyn hiussuortuvan ponnarin ympärille. Lopuksi kiharsin latvat ja viimeistenlin lakalla. Helppoa, nopeaa ja nättiä :)

6/18/2013

Living room

Pieni kurkistus olohuoneeseen, jonka sisustukseen alan olla pikkuhiljaa tyytyväinen! Virallisestihan meillä ei ole olohuonetta, vaan tupakeittiö, eli keittiö ja olohuone samassa tilassa. Minä haluan silti kutsua tätä sohvan rajaamaa TV-nurkkausta olohuoneeksi. 

Kaikki pienet söpöt taulut ovat kehystettyjä postikortteja. Nuo kaksi värikästä nykytaidekorttia ostin viime kesänä Wienistä eräästä taidemuseosta. Nykytaide on mielenkiintoista. Sitten kasveihin.. Ottaisin mielelläni lisää kasveja asuntooni, jos tänne vaan mahtuisi. Anopinhammas ja anopinkieli ovat ihanan helppohoitoisia ja sopivatkin erityisen hyvin minulle, joka saattaa tappaa (lue: tappoi) kasvin ennen kuin se edes ehtii kunnolla kasvamaan. Ensimmäistä kertaa otin aalto maljakkoni käyttöön varovaisin ottein ja poimin sinne nättejä vaaleanpunaisia lupiineja. Kannattaa hyödyntää alkukesä ja sen kauniit kukat sisustaessa, ilmaista ja söpöä ♥

Tätä huonekalua rakastan. Sohva. Täydellisen värinen sohva. Artturin pappa lahjoitti sen meille kun muutettiin, olen hänelle ikuisesti siitä kiitollinen. Tummanharmaa on siksi loistava väri, koska sen kanssa on helppo yhdistellä erivärisiä tekstiilejä ja vaihdella väriä mielen mukaan. Kokoaja ei tarvitse myöskään pelätä likaavansa tätä sohvaa, toisin kun sen vieressä olevaa valkoista mattoa, jonka olemassaolo ruoka-aineiden lähellä ollessa aiheuttaa pientä ahdistusta, haha. Sohva on myös vuodesohva, joka on yksi sen parhaista ominaisuuksista. On helppoa majoittaa sisko tai kaveri tai vaikka molemmat yöksi, kun on tällainen mahdollisuus. Vinkkinä siis omilleen muuttaville, kannattaa hommata vuodesohva!

Tälläkertaa tarinaa huonekaluista, huomennta taidan palailla jälleen kampausten pariin. Hyvää yötä! ♥

6/15/2013

Torstaina...

Toppi Soaked in luxury / Shortsit Forever 21 / Laukku Accessorize / Aurinkolasit Lindex / Kengät Bianco / Villatakki Only

Torstaina liikuin tällaisessa asussa keskustassa. Tuo erikoinen korsettityylinen toppi ensimmäistä kertaa päällä. Tykkään sen mielenkiintoisista yksityiskohdista. Toivottavasti saadaan shortsikelit pian takaisin, tällä hetkellä lämpömittari näyttää vain +16...

Torstaina tapahtui myös jotain jännää. Sain nimittäin tietää että mulla on opiskelupaikka ensi syksyksi! Pääsin hiusalalle Espooseen! Hyvin jännää. Saa kuitenkin vielä nähdä mihin päädyn, eihän ammattikorkean ja yliopiston tuloksia ole edes vielä tullut. On myös pikkuinen mahdollisuus päästä vielä hiusalalle Jyväskyläänkin, jonne keskiarvoraja taisi olla hyvin korkea tänä vuonna. Mutta kuitenkin, parturi-kampaaja on yksi unelma-ammateistani (ei varmaa ole jäänyt keneltäkään huomaamatta) niin minähän sinne menen vaikka toisessa kaupungissa olisikin!

Pääsikö joku muukin kenties unelma-alalleen? Vai odotteletteko vielä tuloksia? :)

6/12/2013

BB vai CC ?

Tavallisten meikkivoiteiden rinnalle ovat nyt tulleet BB- ja CC-voiteet. Itse kiinnostuin heti näiden (etenkin BB-voiteen) kosteusvoidemaisesta koostumuksesta ja kevyestä peittävyydestä, koska olin kyllästynyt meikkivoiteen pakkelimaiseen tuntuun. BB- voiteita olen kokeillut kahta erilaista, mutta toisen jätin pois tästä postauksesta, koska en ole pitkään aikaan käyttänyt sitä väärän värisävyn takia. CC:tä olen kokeillut vain tätä yhtä. Nyt onkin aika kertoa omat mielipiteeni näistä kahdesta tuotteesta.

Garnier BB-cream
Ihanan pehmeä ja kevyesti peittävä voide. Iho tuntuu kosteutetulta eikä tämän voiteen alle tarvitse erikseen laittaa minkäännäköistä kosteusvoidetta. Voiteen väri sulautuu myös erittäin hyvin omaan ihon väriin eikä ainakaat itselläni jäänyt minkään näköisiä "meikkivoiderajoja". Itselläni tämä ei toiminut kuitenkaan niin hyvin, koska kaipaan enemmän peittävyyttä, mutta esimerkiksi siskollani, jolla on kuiva mutta muuten hyvä iho tämä tuote toimii mainiosti! Siksi suosittelisinkin tätä etenkin kuivaihoisille.

Lumene CC color correcting cream
Tämä Lumenen CC-voide on enemmän meikkivoidemaisempi (kuten tuossa tuubissakin lukee) mutta silti iholla ihanan kevyt, eikä lähellekään pakkelimainen! Peittää myös esimerkiksi ihon punaisuuden erittäin hyvin eikä jätä ihoa kiiltäväksi. Kuivaihoiset tarvitsevat aika varmasti tämän alle kosteusvoiteen, koska lopputulos pelkällä voiteella voi olla kuivahko. Itselläni toimii loistavasti ilman kosteusvoidetta, vaikka sitä suositellaankin käytettäväksi tämän tuotteen kanssa. Suosittelisin tätä siis sekä rasvaiselle että sekaiholle. Tästä taitaa tulla oma henkilökohtainen luottotuotteeni!

6/10/2013

Jättinuttura

Tämä jättikokoinen nuttura nähtiin viime viikolla valmistujaispostauksessa ja päätin tehdä siitä tutorial version. En menisi luokittelemaan tätä pelkästään juhlakampaukseksi vaan se käy mielestäni sekä arkeen että juhlaan!

Kampauksen tekoon tarvitset: Tiheän kamman, nutturadonitsin, paljon pinnejä, ponnarin ja hiuslakkaa

1. Tupeeraa hiuksia otsan läheltä tehdäksesi kuohkeamman vaikutelman
2. Tee ponnari niin korkealle kuin nutturan haluat ja kiinnitä nutturadonitsi (mielellään omien hiusten värinen, minulla valitettavasti löytyy juuri se väärän värinen, haha)
3. Tupeeraa ponnari jokapuolelta erittäin tuuheaksi! Tässä ei kannata takkuisuutta vältellä.
4. Työnnä hiukset nutturadonitsin alle. Varo kuitenkin lätistämästä nutturaa. Kiinnitä nuttura jokapuolelta pinneillä työntäen pinnit nutturan sisään. Viimeistele runsaalla määrällä hiuslakkaa varmistaaksesi kampauksen kestävyyden.

Kampauksesta saa juhlavamman lisäämällä koristeita, kuten esimerkiksi kukan tai rusetin.

Vähän vaihtelua perusnutturoihin, mitäs piditte?

6/07/2013

Yesterday's







Paita Tommy Hilfiger / Housut Gina tricot / Laukku KappAhl / Kengät H&M

Eilisen pääsykoepäivän asua. Mietin todella tarkkaan mitä puen päälle kokeisiin molempina päivinä, ja valitsin kummallekin päivälle mahdollisimman siistin ja asiallisen asun. Helteestä huolimatta jätin shortsit ja topit kotiin. Pääsykoe oli mielestäni aika laaja ja jopa ehkä hieman vaikeahko, joten saatta jäädä tällä kertaa vain kokeiluksi. Hyvät fiilikset jäi kuitenkin. Päivä oli mielenkiintoinen ja tapasin paljon todella mukavia ihmisiä enkä joutunut olemaan yhtään yksin :) Jos en tänä vuonna pääse sisään, niin yritys on entistä kovempi ensi vuonna! No, odotellaan vielä niitä tuloksia. Nyt olen jo kotona Jyväskylässä ja ensi viikolla on vielä edessä yliopiston pääsykoe! Eikun valmistautumaan.

Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥

6/04/2013

Valmistujaisia

Viimeviikonloppu kului oman kevätjuhlan lisäksi kaksissa valmistujaisissa. Perjantaina juhlittiin ystäväni Paulan valmistumista maalariksi! Ensimmäistä kertaa pääsin ammattikoulun valmistujaisjuhliin ja voin sanoa että oli kyllä hienot juhlat, etenkin musiikkiesitykset!

Juhla-asuna toimi oma tekemä mekko ja kampauksena megajättinuttura. Tällaista nutturaa ei olekaan täällä blogissa nähty joten voisin toteuttaa jonkinlaisen tutorialin :)

 Lauantaina juhlittiin serkkuni lakkiaisia. Serkukset rivissä, siskoksilla samanlaiset mekot... :D

Lauantain juhla-asuna keltainen Vilan mekko. Väitin pitkään ettei edestä lyhyt takaa pitkä - mekko voi mitenkään sopia näin lyhyelle, toisin kävi. Kampauksena rennot laineet.

Lakkiaisten jälkeen jäinkin majailemaan vielä tänne pääkaupunkiseudulle sukulaisten luo pääsykokeen takia. Keskiviikkona mua odottaakin pääsykoe unelma-alalleni Laurea ammattikorkeakoulussa. Yritän siis kauneudenhoitoalalle, saa nähdä kuinka käy! Eikun kemian kirja käteen ja lukemaan... Ketään muita menossa Laureaan kauneudenhoitoalan pääsykokeeseen? :)

Onnea kaikille ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille!