2/27/2014

SUNNY DAY

Eilen käväistiin Artturin kanssa keskustassa kuluttamassa aikaa ja ottamassa muutamia asukuvia ihanassa auringonpaisteessa! Oon aina ihaillut noita vanhoja puutaloja ja tuota tiiliseinää kun kuljen bussilla ohi ja päättänyt että nuo pitää joskus saada asukuvien taustalle :) Ilma tuntui eilen niin keväiseltä että oli pakko laittaa päälle nahkatakki (alle kuitenkin kunnon lämmin kerrospukeutuminen) ja aurinkolasit. Kevät tulee

Nyt lähdenkin pakkailemaan tavaroita viikonlopun muuttoa varten. Toivottavasti saadaan avaimet jo huomenna, haluan mahdollisimman nopeasti uuteen kotiin! Palailen taas postailemaan kun muuttohommat on hoidettu :)


2/25/2014

APUA HIUSTEN KASVATUKSEEN?


Oman värin kasvatus jatkuu edelleen enkä aio luovuttaa ;) Työssäoppimisen loppupuolella hiuksiin tehtiin pientä käsittelyä, sävytettiin vaaleaa latvaa hieman ja puhdistettiin oman värin sävyä sekä leikattiin latvoja. Nyt ei vähään aikaan mitään käsittelyä tarvita! Tuo kuva on otettu tänään ja kivasti alkaa oma väri jo erottua. Aijemmat postaukset oman värin kasvatuksesta löytyvät täältä ja täältä.

Välillä meinaa kyllä kärsivällisyys loppua ja mietin miksi mun hiukset ei voi vaan kasvaa nopeammin. Ihan kuin joku olisi kuullut mun ajatukset, nimittäin hetki minulle tarjottiin mahdollisuus kokeilla Active Beautu Hair & Nails lisäravinnetta, joka tehostaa hiusten ja kynsien kasvua sekä vahvistaa niitä. Otin mielelläni tuotteen kokeiluun, koska tämähän sopii tähän oman värin kasvatus - projektiin paremmin kuin hyvin!



Sitten hieman tietoa Active Beuty Hair & Nailsista

Active Beauty Hair & Nails sisältää bambua, jonka vaikuttavana aineena on orgaaninen piihappo. Bambu on hyvä ainesosa kauneuden hoidossa, koska se luonnollinen piihappo imeytyy nopeasti. Tuote sisältää myös sinkkiä ja biotiinia, jotka edistävät hiusten kasvua ja sinkki auttaa kynsiä kasvamaan ja vahvistumaan. Tuotteen vaikutukset näkyvät noin kuukauden sisällä kuurin aloittamisesta. Active Beauty Hair & Nails sopii hyvin hiuksia kasvattaville henkilöille tai niille jotka kärsivät erilaisista hius- tai kynsiongelmista. Tuotteen kehittäjä on suomalainen perheyritys Harmonia.

Lisätietoja tuotteesta lödät täältä: http://activebeauty.fi/



Tänään lähtee kokeiluun kolmen kuukauden kuuri. Annostus on 1-2 tablettiä päivässä. Kuukauden päästä tulen kuvien kanssa kertomaan, miten homma on lähtenyt käyntiin! Koska tuotteella on vaikutusta myös kynsiin, kerron luultavasti jatkossa myös kynsieni tilanteesta. Mielenkiinnolla odotan että miten tämä lähtee toimimaan!

Jos kiinnostuit Active Beautystä ja haluat tilata sitä itsellesi, saat 4.3 asti tilattua Terveysteekistä -10% hintaan alekoodilla: ActiveB




Tässä vielä kuvaa missä kohtaa oman värin raja kulkee. Kuukauden kuluttua otan uudet kuvat noista samoista kohdista, ja sitten voidaan vertailla onko huomattavaa muutosta tapahtunut.

Active Beauty Hair & Nails lisäravinteet saatu blogiyhteistyön kautta


2/23/2014

SUNDAY'S

Kiireisen, mutta erittäin mukavan sunnuntaipäivän musta-harmaata asua! Kaivoin taas kaapista esiin tuon mukavan villapaidan/mekon jonka olen ostanut toooodella monta vuotta sitten, mutta toimii hyvin edelleen ;) Tänään olen ehtinyt tehdä paljon kaikkea, nähdä luokkakaveria pitkästä aikaa, värjätä toisen kaverin hiukset, käydä tanssitunnilla ja lähdettiin vielä illalla pumppiin kaverin kanssa kun oltiin vähän tanssin jälkeen hänen luonaan lepäilty :) 

Suuret kiitokset kommenteistanne viime postaukseen! Oli ihanaa kun kerroitte omia mietteitänne ja kokemuksianne! Niitä on aina kivaa lukea ja saada kunnon keskustelua aikaan :) Oonkin tässä viimeaikoina miettinyt kuinka super kivoja lukijoita mulla onkaan! Tulen varmaan jatkossakin kirjoittelemaan lisää syvällisempiä postauksia, se on kivaa vaihtelua näiden muiden aiheiden rinnalle!

Hyvää alkavaa viikkoa!


2/20/2014

MITÄ TOIVON TULEVAISUUDELTA?


Tulevaisuus on sana joka pyörii mun mielessä lähes joka päivä. Ei sillä, että se olisi negatiivinen asia. Sitä tulee usein mietittyä, vielä 20-vuotiaanakin, mikä musta tulee isona. Moni varmaan ihmettelee tässä kohtaa että mitä kummaa, minähän opiskelen unelma-alaani, hiusalaa, jossa saan tehdä joka päivä sitä mistä tykkään eli laittaa hiuksia. Sen tiedän, että ensimmäinen ammattini tulee olemaan (jo ensi vuonna!) parturi-kampaaja, mutta tiedän myös ettei se jää siihen.

Tykkään todella paljon työskennellä hiusten parissa ja asiakaspalvelukin on oikein mukavaa ja palkitsevaa työtä. On kuitenkin ilmennyt muutama pikku ongelma, jotka saattavat haitata tulevaisuudessa tällä alalla työskentelyä. Käsien iho on surkeassa kunnossa, nenä tukossa ja voimakkaat hajusteet saavat mut voimaan pahoin. Onneksi ei ole vielä mitään suurempaa ongelmaa, niin pystyn ainakin tässä vaiheessa vielä tekemään työtä ja opiskelemaan hyvin! Tulevaisuuden kannalta tämä on kuitenkin huolestuttavaa, mitä jos vaivat pahenevat? Tätä kysymystä mietin usein. Silti haluaisin kuitenkin tehdä elämässäni parturi-kampaajan töitä. En ehkä koko ikääni, mutta ainakin osan siitä.


Olen tiennyt jo pitkään, että haluan ammatillisen perustutkinnon lisäksi opiskella myös itselleni jonkin korkeakoulututkinnon, joko yliopistossa tai ammattikorkeassa. Ennen ammattikoulua olenkin hakenut korkeakouluihin, mutten vielä päässyt mihinkään kouluun sisään. Toisaalta ihan hyvä, koska jos ensimmäiseen (sosiaalialalle) olisin päässyt, olisin nyt väärällä alalla. Haluan tehdä töitä ihmisten kanssa, mutten kuitenkaan ole valmis ottamaan vastuuta kenenkään toisen elämästä.

Mutta mitä sitten haluaisin korkeakoulussa opiskella? Estenomi (kauneudenhoitoalan ammattikorkeatutkinto) on ollut jo jonkin aikaa yksi haaveammateistani. Toinen mitä olen mietiskellyt viimeaikoina, on mediaan ja viestintään liittyvä ammatti, mutten vielä keksinyt tarkalleen mikä se voisi olla. Haluaisin jotenkin yhdistää tulevaisuudessa minua eniten kiinnostavat asiat; hiukset, kauneuden, muodin ja median. Mutta millä tavalla? Tämä onkin se suurin kysymys. Etenkin hiuksiin liittyvät asiat ovat lähellä sydäntä joten olisi ihanaa jatkaa jollain tapaa niiden parissa.



Tällä hetkellä voin olla todella tyytyväinen siihen, mitä olen jo tähän mennessä opiskeluillani saavuttanut. Työssäoppiminen sujui kampaamo Lumossa niinkin hyvin, että jatkan siellä keväällä viikonlopputöissä! :) Olen niin innoissani tulevasta!

Tärkein toiveeni tulevaisuudelle on, että opiskelisin itselleni ammatin/ammatteja, jossa oikeasti viihdyn ja saan tehdä työtä jonka koen palkitsevana ja joka ei haittaa terveyttäni. Tulevaisuus on iso asia mietittäväksi eikä kaikkea tarvitse vielä tietääkään. Itse uskon siihe  että asiat järjestyvät omalla painollaan ja kaikella mitä tapahtuukaan, on jokin tarkoitus ohjata eteenpäin oikeaan suuntaan.

Mahtavaa jos joku jaksoi lukea tämän pitkän tajunnanvirran tuottaman tekstin! :D Onko täällä muita jotka miettii samankaltaisia asioita?


2/18/2014

KAMPAUKSIA TREENEIHIN


Tavallisen ponnarin sijaan on kivaa piristää treenejä erilaisilla kampauksilla :) Treenikampauksissa kuitenkin on todella tärkeää niiden käytännöllisyys ja kestävyys, ja nyt esittelenkin muutaman helpon ja nopean treenikampauksen!

Ponnari letillä on yksi mun henkilökohtaisista treenikampauslemppareista. Hiukset pysyvät napakasti kiinni eivätkä lentele kasvoille kesken treenauksen. Lisäksi latvat pysyvät siisteinä eivätkä takkuunnu. Ohjeethan ovat niinkin yksinkertaiset, erttä ensin tehdään ponnari, sitten letitetään pituudet ja kiinnitetaan latva ponnarilla :D


Nutturakampaus tanssitunnille. Tällainen tiukka nuttura sopii etenkin sellaisiin tanssitreeneihin, joissa tehdään paljon piruetteja ja pyörähdyksiä. Ponnari saattaa ikävästi läimähtää kasvoille kesken piruetin, joten nuttura on paras vaihtoehto! Tämän kampauksen teko aloitetaan tekemällä ponnari niin korkealle kuin nutturan haluaa, sitten pyöräytetään hiukset tiukasti ponnarin ympärille ja kiinnitetään huolellisesti pinneillä. Jos haluaa kampauksesta suloisen tyttömäisen, voi sitä piristää rusetilla tai muilla erilaisilla koristeilla (jotka eivät häiritse treenausta!).

Jos haluat erottua joukosta värikkäällä kampauksella, tee ponnari käyttäen kolmea eriväristä donitsia/"puhelinjohto" ponnaria ja hauska disco-look on taattu.

Jos hiuksesi ovat voimakkaasti kerrostetut ja omistat otsatukan, mutta haluat pitää hiukset tiukasti kiinni ja pois kasvoilta, aloita kiinnittäminen ponnareilla otsatukasta ja jatka kohti takaraivoa. Jos hiukset ovat pitkät, voit halutessasi jatkaa ponnariketjua latvaan asti!

Loppuun vielä muutama sana näistä muovisista puhelinjohtoponnareista, jotka olen kokenut erittäin toimiviksi etenkin treenatessa! Kuulopuheet todellakin pitivät paikkansa ja nämä hupaisan näköiset ponnarit ovat hellävaraisia hiuksille eivätkä revi niitä. Ja koska ne ovat muovia, ponnari on helppo pestä tarpeen tullen esimerkiksi kunnon hikitreenin jälkeen! Voisin suositella näitä kaikille :)


2/16/2014

SKIRT & CONVERSE

Paita Stadium / Hame H&M / Sukat Gina tricot / kengät Converse

Pitästä aikaa asukuvia! Ette tiedäkään kuinka kauan oon oottanut että pääsen taas asukuvien pariin. Tämä asu on ollut mulla jo todella kauan mielessä ja sain sen viimein kuvattua :) Harmi vaan kun vielä on vähän liian kylmä hameelle ja ohuille sukkiksille, mutta kun ilmat lämpiää niin pääsempähän sitten kuluttamaan tätä yhdistelmää oikein kunnolla!


Nyt on mulla kahden viikon loma edessä. Suunnitelmissa on tulevan muuton valmistelua, paljon treenaamista, bloggaamista ja rentoutumista Kaikki ilo irti ennen kouluun paluuta ;)

Mietiskelin äsken, että kiinnostaisko teitä lukea silloin tällöin pinnallisten hius- , kosmetiikka- ja vaatepostausten vastapainoksi jotain syvällisempää/mielipidepostauksia? Kertokaas :)


2/14/2014

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! ♥

Olen miettinyt tänään ystävänpäivän merkitystä, onko se Suomessa edelleen ystävyyden päivä vai ollanko jo menossa jenkkityyliseen suuntaan eli rakkauden/parisuhteen päivään (valentine's day) ? Mulle ystävänpäivä on lapsesta asti merkinnyt enemmänkin tuota ensimmäistä, eli toivotellaan hyvää ystävänpäivää kavereille, annetaan ehkä pieniä lahjoja tai mennään isolla porukalla syömään. Nyt kuitenkin melkein neljä vuotta seurustelleena olen myös saanut kukkia ja suklaarasioita tähän valentine's day tyyliin :D Mitä ystävänpäivä teille merkitsee? Muistetaan kuitenkin tämän päivän lisäksi iloita joka päivä näistä rakkaista ihmisistä, ketä ollaan vierellemme saatu   ihmisistä, joiden kanssa voidaan olla omia itsejämme ja olla heidän luonaan kuin kotonamme :) 

Illan suunnitelmissa on olla yhdessä kaveriporukalla, ja nimenomaan vaan olla, ei sen suurempia suunnitelmia! Se on sitä parhainta


2/13/2014

LAST WEEKS

1. Asiakkaana ihana ystäväni Emppu, jolle tein hauskan kampauksen hiusten leikkauksen jälkeen :) Voisinkin pyytää Emppua malliksi ja tehdä tästä ihan erillisen postauksen! 2. Kumpparit + lämpimät säärystimet on kyllä mitä kivoin yhdistelmä. Etenkin näillä loskakeleillä pitäisi muistaa enemmän käyttää noita 3. Tehtiin yhtenä iltana Artturin kanssa meille supermakeat vaahtokarkkikaakaot :D 4. Yksityiskohtia asusta ja uusi lempparineule

1. Parhaat tytöt ja kampaamo Lumon merkkivaatevuokraamon valokuvauspäivä! On ihanaa ajatella miten monipuolisia juttuja oon päässyt kokemaan tuon työssäoppisjakson aikana! 2. Perjantain Cosmohetki 3. Asiakkaana ystäväni Taina, jonka vaaleisiin hiuksiin tein hurjan muodonmuutoksen! 4.Uusi treenikassi. Tätä ennen mulla oli joku vanha kassi jossa lukee isolla cheerleader niin halusin vähän jotain muuta noille jumppatunneille... :D

1. Aurinko Kaipaan sinua. Miksi menit taas moneksi viikoksi piiloon? 2. Cheer kassista puheen ollen, myös valkoiset cheer kengät vaihtuivat ihaniin pinkkeihin treenikenkiin Löysin nää vielä alennuksesta ja lastenosastolta! :D haha kävipäs tuuri. 3. Smoothie on parasta. Harmiksemme uusi blenderi hajosi :( mutta onneksi oli takuukuitti tallessa niin saatiin uusi, mutta erilainen tilalle. 4. Suosikkihupparini jonka ostin itselleni nimipäivälahjaksi joulukuusa :D Tuo oli rakkautta ensi silmäyksellä

En käsitä miten aika on mennyt näin nopeasti! Huomenna on mun viimeinen työssäoppimispäivä, joka on samalla wanhojen päivä, eli se tarkoittaa aikaista herätystä ja aamulla pääsenkin seurailemaan wanhojen päivän kampausten tekoa ;) Mun oli tarkoitus tehdä serkulleni kampaus, mutta kampaukseen tuli muutoksia viimehetkellä, joten emme olisi voineet enää harjoitella (koska hän asuu kaukana pääkaupunkiseudulla). Joten parempi että hän menee paikalliselle kampaajalle! Ihan kivaa kuitenkin päästä näkemään wanhojen päivä kampaamon/kampaajan näkökulmasta! :)

Kuvat on instagramista, missä mua voi seurailla @annnniu !

Ihanaa loppuviikkoa!


2/12/2014

HAIR TODAY

Työharjoittelu ihanassa kampaamo Lumossa lähenee loppuaan ja oon viihtynyt niin superhyvin! Tänään Sanna laittoi hieman mun hiuksia kuntoon ja kokeiltiin myös uutta kiharrinta! Olin jo melkein unohtanut miten kiva onkaan tuollainen iso kiharapilvi Hiukset on kasvaneet myös ihan kivasti ja pikkuhiljaa alkaa näyttää siltä kun mulla olisi liukuvärjäys :D

Tässä luonnonvalossa otetussa kuvassa näkyy vähän paremmin värin muutos. Taitettiin keltaisuutta pois ja kirkastettiin väriä sekä leikattiin huonot latvat :) Ei mitään isoja muutoksia sinänsä mutta latvat tuntuu kyllä heti paremmalta kun vähän leikkaa!

Harjoittelun aikana oon postannut hieman vähemmän hiusjutuista, kun oon työskennellyt koko päivän hiusten parissa, niin vapaa-ajalla on tullut tehtyä muuta. Mutta en suinkaan ole kyllästynyt hiusjuttuihin, vaan oppinut harjoittelun aikana paljon uutta, saanut uusia ideoita ja innostunut etenkin värjäyksistä! :) Kohta alkaa parin viikon loma, saa nähdä mitä kaikkea silloin keksinkään ;)


2/09/2014

DIY INSPIRAATIOVIHKO

Tykkään aina välillä askarrella ajan kulukseni kaikenlaisia pikkujuttuja, ja eräänä lauantai iltana sain idean tehdä teepussien käärepapereista pienen ispiraatiovihkon :D Sain siskoltani joululahjaksi Clipperin teetä, jossa on ehkä maailman söpöimmät käärepaperit ja siksi en heittänytkään niitä roskiin vaan päätin että jotain mä niistä teen. Tarvitsin myös pikkuisen vihkon, johon voisin kirjoittaa ylös mieleen tulevat postausideat.

Ja näin minä sen tein. Ensiksi join tietysti teetä että sain noita teepussin papereita :D (joo en siis vetänyt kaikkea teetä kerralla! haha). Sitten leikkasin kartongista sopivan kokoisen kannen vihkoon ja liimasin teepussin paperit "tapettimaisesti" siihen. Sen jälkeen revin vihkosta sopivan nipun ruutupaperia ja leikkasin nipun kannen kanssa saman kokoiseksi. Koska mulla ei ole sopivan kokoista nitojaa, ompelin sivut ja kannen yhteen, mikä osoittautuikin oikein hyväksi vaihtoehdoksi!. Vahvistin taitekohdan läpinäkyvällä teipillä, että ompeleet ja teepussipaperien reunat pysyvät paremmin kiinni.

Maistakaahan tuota teetä, se on aika hauskan makuista :D Löytyykö täältä muita askarteluihmisiä? Mulle saa myös kertoa kivoja pieniä askarteluideoita! :)


2/07/2014

HAMPPU KÄSIVOIDE TESTISSÄ

Talvi on pahinta aikaa vuodesta mun käsien iholle, joka on jo entuudestaan kuiva. Kampaajan hommissa myös kädet ovat kovilla, kun vesi kuivattaa ihoa. Mun kädet ovat tällä hetkellä todella pahassa kunnossa, ja oon alkanut kokeilemaan kaikenlaisia voiteita ja tällä kertaa vuorossa on paljon suositeltu The body shopin hamppu käsivoide. Normaali hinta tälle oli noin viisitoista euroa, mutta ostin tämän tarjouksesta hintaan 10e.

Tykkään todella paljon voiteen paksusta koostumuksesta ja kyllä se tuntuu olevan hieman hoitavampaa kuin perus markettirasvat. Ihmeitä en kuitenkaan ole vielä saanut aikaan muutaman viikon kokeilulla. Kaikista paras olisi laittaa hamppu voidetta yöksi käsiin ja puuvillahanskat päälle, mutta jotenkin onnistun nukkuessani heittämään hanskat pois :D Hyvältä käsivoiteelta tämä kyllä tuntuu, joten voisin harkita ostavani uudestaan. Oletteko te kokeilleet hamppu käsivoidetta? Kertokaa mielipiteitä! Samalla mulle voi suositella jotain oikein tehokasta käsivoidetta minkä olette kokeneet hyväksi! :)


2/05/2014

11 FACTS



Todella moni on lähettänyt mulle tämän haasteen ja haluan kiittää vielä suuresti kaikkia haastajia vaikken olekaan pystynyt jokaista toteuttamaan! Sain tämän haasteen Julialta (kiitos! ) ja päätin toteuttaa tämän nyt uudestaan, kun viimekerrasta onkin jo aikaa :) Yritin myös keksiä sellaisia faktoja mitä täällä ei ole vielä esiintynyt!

Säännöt

1. Jokaisen haastetun pitään kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa, kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.



11 FAKTAA

1.  Mulla on ollu 15-vuotiaasta asti silmälasit, mutta käytän niitä vain koneella istuessa ja telkkaria kattoessa

2. Tykkään tehdä erilaisia kampauksia ja kehitellä kampaustutorialeja, mutta useimmiten omat hiukset on arkena joko auki, ponnarilla tai sotkunutturalla

3. Aamupala on mun päivän lemppariateria

4. Pelkään kovia ääniä (etenkin yllättäviä sellaisia). Siksi pelkään ilmapalloja koska pelkään että ne poksahtaa ja siitä lähtee se kova ääni. Uuden vuoden aattona säikähtelen sitten raketteja :D

5. Pelkään myös aivan järkyttävän paljon sieniä. Tää on varmaan oudoin fobia ikinä (tiedän että nyt joku siellä ruudun toisella puolella sai naurukohtauksen enkä yhtään ihmettele xD). Luulen että se on peräisin lapsuudestani, kun olin ihan pikkuisena mennyt syömään sieniä takapihalla ja vanhemmat olivat sitten peloissaan komentaneet minua, ja olin säikähtänyt. Joten kai mun aivot tunnistaa sienen tällä hetkellä hyökkääväksi ja vaaralliseksi asiaksi :D

6. Mulla on liikaa harmaita vaatteita, mutta pidän niistä.

7. Tykkään aina suunnitella tulevia asioita, vaikkei se joka kerta olisi tarpeellista/järkevää

8. Tykkään lukea hömppäkirjoja jossa tapahtumaympäristö on New york. Kerran aloin lukea kirjaa jossa tapahtumat sijoittuivat Lontooseen ja jätin sen kesken

9. Mulla on erittäin laaja ja jokseenkin erikoinen musiikkimaku

10. Rakastan pestopizzaa

11. Haluaisin osata puhua hyvin venäjää. Sitten voisin höpötellä Artturin kanssa kahdella kielellä :D



JULIAN KYSYMYKSET

1. Noloin vaatehankintasi?
Eräät todella rumat leggingsit... onneksi siitä on jo aikaa

2. Tekonahkahousut vai kukkakuvioiset housut?
Tekonahkahousut!! Itseasiassa voisin jopa haluta sellaiset!

3. Onko sinulla paheita?
Suklaa.... ja ilmeisesti myös lakut

4. Viisain kuulemasi elämänohje?
Elä joikainen päivä niinkuin se olisi viimeisesi ja ole kiitollinen siitä mitä sinulla on


5. Jos sinulle tehtäisiin jokin kauneusleikkaus, minkä leikkauksen valitsisit? Miksi?
Tätä nyt ei ehkä luokitella kauneusleikkaukseksi, mutta jos mun pihtipolvet saatais jotenkin suoraksi niin ois hyvä. Ne vaikeuttaa esim treenaamista :(

6. Biisi, joka on soinut viimeiseksi päässäsi kyllästymiseen asti?
Ne kaikki Nrj:n jytäbilebiisit mitkä soi vähintään 100 kertaa päivässä :D

7. Hankinta, jonka tekisit heti, jos raha ei olisi este?
Uusi sohva, tv-taso, pari uutta mattoa... joo voisin jatkaa tätä listaa muutaman rivin vielä!

8. Hetki, jolloin olisit halunnut vajota maan alle?
Haha näitä on varmaan useempikin mut ekana tuli mieleen kun olin 14-vuotiaana cheerleading treeneissä ja tehtiin heittoja ja multa lähti housut mut onneks alkkarit jäi :DDD silloin toi oli maailman vakavin asia, nyt vaan naurattaa ihan liikaa

9. Minkälainen olet humalassa?
Erittäin energinen. Saatan keksiä uudet tanssiliikkeet jokaiseen biisiin.

10. Jos saisit sanoa yhden elämänohjeen 14-vuotiaalle itsellesi tulevaisuutta varten, mitä sanoisit?
Usko itseesi, voit tehdä unelmista totta jos vain yrität tarpeeksi!

11. Jos saisit valita, ottaisitko mieluummin yhden 500 euron arvoisen merkkilaukun vai useita halvempia laukkuja 500 euron edestä?
Merkkilaukun :3



KYSYMYKSET MUILLE

1. Oudoin kuulemasi sanonta?
2. Parhain vaatelöytö minkä olet tehnyt?
3. Ruoka jota et voi sietää?
4. Hetki, jota et koskaan unohda?
5. Unelma-ammattisi?
6. Mielestäsi tärkein asia bloggaamisessa?
7. Viikonloppuloma Lontoossa vai viikko Kanariansaarilla?
8. Minkänlainen olet, kun suutut?
9. Paras liikuntaharrastus?
10. Mitä ostat seuraavalla shoppailureissullasi?
11. Asia, josta olet innostunut tällä hetkellä

Sinä bloggaaja, joka tällä hetkellä lueskelet tätä siellä, etkä ole tätä haastetta vielä tehnyt... Sinut on haastettu! :) Kerrothan otitko haasteen vastaan, haluan käydä lukemassa;)

2/03/2014

MAANANTAIN FIILIKSIÄ

Heipsan! Mulla oli tänään vapaapäivä töistä, koska meen töihin ensi lauantaina :) En kuitenkaan viettänyt kokopäivää rentoillen, vaan hoidin monta täkeää asiaa pois alta.

"Päivän asu" lattialla istuskellen peilin kautta, koska mun henkilökohtainen valokuvaaja (Artturi) on tänään iltamyöhään asti koulussa. Meinasin lähteä keskustaan tuossa asussa mutta se vaihtui aika nopeasti kotivaatteisiin, kun tajusin että on fiksumpaa käyttää tää aika tavaroiden ja etenkin papereiden järjestelyyn, koska ensi kuun alussa meitä odottaa muutto uuteen asuntoon! :) Pysytään edelleen tietenkin Jyväskylässä, ja muutetaankin vaan parin sadan metrin päähän entisestä asunnosta :D Uusi asunto on pikkuisen isompi ja paljon parempi kuin tämä nykyinen! Oon ihan innoissani kun saadaan nyt oma parveke! Talo on myös allergiatalo ja siellä on parveketupakointi kielletty, joka sopii hyvin mulle ja Artturille kun molempia käy tupakansavu ahdistamaan. Nykyisessä talossa tuo tupakointi häiritsee aika paljon koska meillä on ulkokäytävät, jolla todella monet naapurit polttavat, ja savu tulee suoraan meidän makuuhuoneeseen jostain ilmastointireiästä... Mutta, enää kuukausi jäljellä ja sitten mennään! :)

Siirsin kuvia kovalevylle ja samalla kävin katselemassa vanhoja valokuvia Rodoksen reissulta 2008 ja kokosin pienen iloisen kollaasin muutamasta kuvasta. Ensi kesänä pääsen matkustamaan Mallorcalle Palma novaan ja odotan jo tuota matkaa niiiiin paljon! En ole ikinä käynyt Mallorcalla, joten te jotka olette, kertokaa mulle mitä tykkäsitte ja mitä kaikkea nähtävää siellä on! :) Otan mielelläni vastaan esimerkiksi nähtävyys/shoppailu/ruoka - vinkkejä!

Ihanaa alkuviikkoa!


2/01/2014

HIUSTEN SUORISTUS

Pääsin testailemaan uutta ghd:n muotoilurautaani pikkusiskoni Ellin luonnonkihariin hiuksiin, ja hyvin toimii! Ensimmäisessä kuvassa Ellin hiukset ovat luonnollisessa tilassaan, eli kiharana ja toinen on otettu heti suoristuksen jälkeen. Ennen suoristamista laitoin latvoihin hiusöljyä sekä lämpösuojan.
Sain muutama viikko sitten tilaamani ghd:n muotoiluraudan. Tehtiin koulun kanssa yhteistilaus ja oikeastaan en tätä pääasiassa itseäni varten tilannut, vaan enemmänkin asiakaskäyttöön :) Tämä muotoilurauta on mulle jo entuudestaan tuttu, koska koulussa käytetään juuri näitä. Erittäin kätevä vehje tämä on, että suosittelen kyllä lämpimästi kaikille!

Lopuksi vielä muutamia pikkuvinkkejä hiusten suoristamiseen

Suorista hiukset pienissä osissa. Kiinnitä päälimmäiset osat esim. klipsillä (kuten kuvasta huomaan mulla jäi klipsit kotiin...) ylös ja ota aina sopivan ohuita osioita suoristettavaksi
Käytä AINA lämmöltä suojaavaa hiustuotetta
Öljyllä saa mukavasti lisää kiiltoa. Voit laittaa esimerkiksi öljyn ennen lämpösuojaa. Lämpösuojan sisältävä öljy olisi tietysti parhain vaihtoehto tähän hommaan!
Älä suihkuta lämpösuojaa liikaa, etteivät hiukset kastu litimäriksi. Muutama suihkaus riittää
Käytä apuna kampaa kun suoristat, jos mahdollista
Viimeistele hiukset kosteussuojan sisältävällä hiustuotteella