5/03/2015

VARASLÄHTÖ KESÄIHOON

Kesä lähestyy ja vaatekerrokset vähenee, mutta iho hohtaa valkoisena talven jäljiltä ja viime kesän rusketus on kaunis muisto vain. Helteitä ja auringonpalvontaa odotellessa voi turvatua onneksi itseruskettaviin, ja tässä esittelenkin yhden hyvän Tanstorelta saadun vaahtomaisen ST. Morizin itseruskettavan! Tykkään päivettyneestä ihosta ympäri vuoden, mutta solariumissa en ole koskaan käynyt enkä tule käymäänkään, siispä erilaisia itseruskettavia on ollut käytössä jo monta vuotta.

Sain itseruskettavan lisäksi myös kätevän levityshanskan mikä onkin aivan mahtava keksintö. Vaahto levittyy tuolla helposti eivätkä kämmenet muutu ruskeiksi :D

Ennen / jälkeen

Väriä tulee ihan kiitettävästi ja sävy on kauniin kullanruskea :) Joskus kun haluan miedomman lopputuloksen, annan itseruskettavan olla iholla muutaman tunnin, minkä jälkeen käyn suihkussa. Näin iho sopivan kevyesti päivettyneen näköinen. Jos taas haluaa voimakkaamman rusketuksen, kannattaa tuotteen antaa vaikuttaan yön yli.

P.s TÄÄLTÄ löytyy hyviä vinkkejä itseruskettavan levitykseen

Tuotteet saatu blogiyhteistyössä www.tanstore.fi kautta

11 kommenttia:

  1. Oh! Tota on pakko kokeilla, kuulostaa huipulta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan! :) Hyvä tuote!

      Poista
  2. wautsi, hyvältä näyttää ja kuulostaakin !:)

    VastaaPoista
  3. Huikea tuo väriero lopussa! Pitääpä pistää muistiin tämä tuote : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :) Toi on hyvä kun sen värin näkee heti ja huomaa mihin väriä on jo levittänyt :)

      Poista
  4. Hei mietin tässä et osaisitko auttaa mua, kun haluisin kesäks ostaa itelleni kangaskassin, vaalean jossa olis joku kiva kuvio, mutta mulla ei oo aavistustakaan mistä vois lähteä edes liikkeelle etsinnöissä! Tykkään ihan sikana siitä sun Makian kassista, yritin kattoo muutamalta eri jälleenmyyjältä, mut ei ollu netissä oikein mitään kasseja myynnissä :/ että siihen loppu mun ideat :-D Haluisin ehkä vähän massasta poikkeavan, ginassa on aikasemmin ollu ihan kivoja mut nyt on vähän huonot valikoimat :( jos osaat auttaa niin kiitos kovasti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik oon katellu tosi vähän kangaskassei viimeaikoina mut ootas koitan keksia jotain! :D Makian kasseja löytyy ainakin JC ja Carlingsista, nettikaupoista en oikein tiiä mistä niitä sais. Ginassa näin yhen kivan mis oli sellanen nätti kuvio :) Junkyardin nettikaupassa on kyllä tosi kivoja (voisin tilaa sieltä toisenkin!!) ja ei ees pahan hintasii, käy kurkkaa tuolta > http://www.junkyard.fi/home :) Toivottavasti tästä oli ees hiukkasen apua! <3

      Poista
    2. Tässä vielä vähän tarkempi linkki :) http://www.junkyard.fi/products/bags/tote-bags?gender=14%2C107&department=1178

      Poista
    3. Tiesin et sulta tulis hyviä ideoita! Löysin pari kivaa tuolta junkyardilta :-) Taidan tämän tilata sieltä kun on niin edullinenkin! http://www.junkyard.fi/tygkasse-taped-hands
      Pitää päästä helsinkiin ostoksille kun porvoossa mitään hyviä liikkeitä oo :-D

      Poista
    4. Jee kiva että löyty! Toi on kyl siisti kassi! :) Heh Helsingis on kyllä valinnan varaa vaikka mistä! :D

      Poista