8/29/2016

HIUSTEN KASVU VUODESSA

Siitä on nyt aikalailla tasan vuosi, kun laitoin lähes spontaanisti Arskan pätkäsemään mulle longbobin :D Vaikka tuosta lyhyemmästä mallista silloin tykkäsinkin, oli jo muutaman kuukauden jälkeen aika selvää että pitkät hiukset ovat tervetulleet takaisin. Samaan aikaan myös vaaleampi look alkoi houkutella jälleen. Ja tämmöseks nää on nyt sitten tässä vuoden aikana muodostuneet ja tykkään kyllä kovasti!

Pitkien ja vaalennettujen hiusten hoito on tottakai ollut vaativampaa kuin omanväristen lyhyiden, mutta onneks oon löytänyt hyviä tuotteita avuksi! Yksi erityismaininnan ansaitseva on ehdottomasti Elvitalin extraordinary oil. Oon kampaajakouluajoilta lähtien suosinut ja käyttänyt oikeastaan vain kampaamotuotteita, mutta päätinpä kerran ostaa kokeeksi prismasta (hintaa muistaakseni about 6e) tällaisen testiin ja yllätyin & ihastuin! Oljyvoide siloittaa ja pehmentää hiuksia mukavasti. Toimii ainakin omassa käytössä niin kosteisiin kuin kuiviinkin hiuksiin.

Loppuun vielä pieni muistelukuva vuodentakaisesta longbobista ja silloisesta lempparikampauksesta. Oih, olit kiva hiustyyli mutta ei oo silti ikävä. Nyt annan tän kuontalon kasvaa vapaasti, saapi nähdä mihin asti tulee yltämään!

6 kommenttia:

  1. Ihanan paljon on kasvanu vuodessa noi sun hiukset! Ja kerranki sellanen tilanne etten osaa sanoa kummat on nätimmät; nykyiset vai vuoden takaiset hiukset :D Molemmat passaa sulle tosi kivasti, ja näytät hyvältä molemmissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, kiitos! :) Nyt vasta kun laitoin nää kuvat vierekkäin niin tajusin itekin että ihan mukavasti lähteny kasvamaan! :D

      Poista
  2. Hei, tää luo kovasti uskoa myös omaan hiustnekasvatusprojektiin! :D Kuinka usein vuoden aikana kävit napsimassa huonot latvat pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee tosi kiva kuulla, tsemppiä kasvatusprojektiin! :) Hyvä kun kysyit, tän unohin nimittäin kokonaan mainita että pariin kertaan leikkautin kuivia latvoja pois :)

      Poista
  3. Hah! Mulla oli ihan sama meininki tossa alkukesästä, kävin vuosi sitten kanssa napsauttamassa long bobin, ja hiukset olivat siitä kasvaneet ihan käsittämättömästi! Pitkien hiuksien hoitaminen on tosissaan työläämpää, ja sen takia täällä käytiinkin taas lyhentämässä hiuksia :D Mutta todella hyväkuntoisen näköiset noi sun pitkät hiukset! Ihanat noi molemmat lookit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonniin kohtalotoveri siellä! :D Jep nyt on pitänyt testailla erilaisia tuotteita että löytyy se sopivasti hoitavin :) Ja kiitoksia paljon!! :)

      Poista